perjantai 18. joulukuuta 2015

Joulutohinaa

Onpas taas vierähtänyt tovi kun viimeksi kirjoittelin, on tää joulun aika vaan aika hässäkkää :) Tilanne on siis nyt se että olen ollut sairaslomalla nyt kohta kaksi viikkoa. Liitoskivut meni sen verran pahoiksi etten saanut enää kunnolla nukuttua ja muutenkin työnteko alkoi olla raskasta, kävin sitten lääkärillä joka totesi että kohdun suu on pehmentynyt ja kirjoitti sairaslomaa 27.12 saakka. 28.12 on jo lääkäriaika varattuna jolloin jatketaan sairaslomaa mikäli kivut ei helpotu ennen sitä. Toistaiseksi ei juurikaan muutosta ole tapahtunut, aina kun vähänkin tekee jotain ylimääräistä niin alkaa taas sattua ja kun ei tässä joulun alla nyt ihan malttaisi sohvallakaan makoilla kun olis yhtä ja toista tehtävää.

Sunnuntaina lähdetään miehen kanssa Tallinaan pariksi yöksi, haluttiin tehdä vielä pieni reissu kaksin kun kohta sitä taas olla möllötetään kotona poikien kanssa :) Pääseepähän samalla vähän kiertelemään Tallinnan joulutoria ja tekemään viimeisiä jouluostoksia. Joululahjat alkaa olla ostettuna ja joulufiilis on jo korkealla.

Marraskuussa vietettiin pojan 3-vuotis synttäreitä ja leluja tuli niin että joululahjaks ei tarvita enää yhtään :D


Mopopojan kakku

Onnellinen synttärisankari

Viikko synttärikemujen jälkeen käytiin isännän kanssa Scootterin keikalla Helsingissä, inansa harmitti etten päässyt kunnolla eturiviin joraamaan. Ysäri musiikki on lähellä sydäntä ja kyllähän tollasilla keikoilla pitäis tampata kunnolla eikä vaan istua paikallaan. No, ehkä sitten ens kerralla :D
   
Pallomahan ysärilookki :D


Joulutohinoissa on tänä vuonna halunnut olla mukana myös tuo 3-vuotias, ollaan leivottu yhdessä ja askarreltu. Halusin tehdä tänä vuonna myös syötäviä lahjoja joten päädyin Kinuskikissan ohjeella tehtyihin tryffelipalloihin.
Lisäksi askarreltiin pojan kanssa näihin paketteihin myös kuusenkoristeet taikataikinasta ja maalattiin sormiväreillä :)





Ai niin, sain vihdoin vauvanvaatteille vaatekaapin ja vaatteet lajiteltua koko järjestykseen :)

28+1
HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA KAIKILLE!! <3