Elämää ja kuolemaa

Tänään oli yhden elämääni isoisti vaikuttaneen ihmisen hautajaiset. Rakas taatani saatettiin viimeiselle matkalleen. Eihän siellä kyyneleiltä vältytty. Hautajaiset oli kauniit ja taataa muisteltiin kauniilla sanoilla. Itse en kyennyt puhumaan koska olin niin herkässä mielentilassa että itkin aina kun joku muu muisteli taataa. Itselläni on muistoja taatasta paljon, vietinhän Viljakkalan mummolassa ison osan lapsuuttani. Taatalla oli aina aikaa touhuilla meidän lastenlasten kanssa ja hän oli itsekin mieleltään kuin pieni lapsi ja keksi kanssamme kaikenlaisia kommelluksia joista sitten mummu meille nalkutti. Taatan kanssa käytiin ongella, talvella pilkillä, pyöräilemässä, uimassa, tehtiin puuhommia, joista muistona on sääressä arpi jonka sain kun löin kirveellä siihen. Taatan kanssa ei ollut koskaan tylsää, hän kolasi talvella katolta lumet isoksi kasaksi jonne sitten me mukulat hypimme katolta, tästäkin mummu motkotti kun katolla kiipeilimme. Koska oma lapsuuteni oli niin rikas juuri taatan ansiosta, niin toivoisin omille lapsilleni samaa. Valitettavasti oma isäni ei pysty niitä saappaita täyttämään, joten vaarin virkaa toimittaa isäpuoleni sekä tietenkin mieheni isä, molemmat aivan loistovaareja :) Vaarit tuntuukin tällä hetkellä olevan tuon uhmaikäisen tärkeimmät ihmiset, vaari kun on läsnä niin kukaan muu ei saa laittaa kenkiä jalkaan tai takkia päälle. Se on suuri rikkaus että lapsella on paljon läheisiä ihmisiä pitämässä huolta ja touhuamassa heidän kanssaan. Etenkin isovanhemmat ovat tässä isossa roolissa, vanhemmilla kun ei usein ole aikaa eikä energiaa touhuilla lasten kanssa, mutta isovanhemmilla sitä tuntuu riittävän, ihan kuin heistäkin tulisi lapsia jälleen. Koska omaa lapsuutta ei takaisin saa, täytyy yrittää luoda omille lapsille yhtä hyvä ellei parempikin lapsuus jotta heilläkin olisi ihania muistoja joita kantaa mukanaan.

Lepää rauhassa taata, olet rakas ja muistoissa ikuisesti <3

Elämä jatkuu sinussa <3

Itkua ja naurua

Viime kerrasta onkin taas vierähtänyt aikaa. Paineita seurailin viikon ajan ja ne olivat kunnossa, siitä huolimatta jouduin olemaan pari päivää töistä pois koska kärsin kovasta päänsärystä ja pahoinvoinnista. Päivä meni ihan sohvalla maaten, niin paha olo oli. Tulipahan se tämän raskauden ensimmäinen pöntön halailukin koettua. Tämän episodin jälkeen onkin ollut ihan hyvä olo ja ruokakin on alkanut maistumaan. Turvotukseen ja ruuansulatusvaivoihin aloin syömään Activia-jogurttia ja sekin vaiva on nyt helpottanut, että ei ne mainokset ihan puppua ole.

Viime viikkoon mahtui myös juhlaa, työpaikkani täytti 1-vuotta ja sitä juhlittiin niin asiakkaiden kuin työntekijöidenkin kesken. Itse sain olla organisoimassa molempia juhlia ja hauskaa oli. Olimme työporukalla vuokranneet saunatilat ja tilanneet sinne ruuat, sauna oli lämmin ja mässyä riitti, itse kun en voinut juoda niin keskityin syömiseen :D Naurettua tuli niin että vedet valui silmistä, tosin meidän poppoolla on aina hauskaa, oli arki tai juhla.

Samana päivänä kun oli nuo henkilökunnan juhlat, sain aamulla tiedon että vaarini on nukkunut pois. Olin pienenä vaarin tyttö ja juuri vaari on minut opettanut uimaan ja ajamaan pyörällä. Aikuisiällä yhteydenpito on jäänyt, eikä vaaria tullut käytyä katsomassa pitkään aikaan. Huonoa omaatuntoa poden tästä, mutta turha se on enää itkeä kun maito on maassa. Muutenkaan en ole isän puolen suvun kanssa tekemisissä ollut vuosiin. Isään välit menivät 4 vuotta sitten, sain tarpeekseni yli 20-vuotta katseltuani sitä ryyppäämistä ja itsesääliä. Edes lapseni ei ole tavannut tätä biologista vaariaan, vaan pitää minun isäpuoltani vaarina ja näin asia tulee olemaan myös tämän oisen lapsen kohdalla. Itselläni on lapsena ollut ihana vaari joka on jaksanut touhuta kanssani kaikkea, joten halusin että myös omilla lapsillani on sellainen vaari ja isäpuoleni on tämän tehtävän täyttänyt oikein hyvin. Nyt mietin että millä kokoonpanolla menemme oman vaarini hautajaisiin, koska en haluaisi että lapseni edelleenkään tapaa biologista vaariaan ja alkaa tästä kyselemään. En kuitenkaan haluaisi mennä ihan yksinkään, koska en koe kuuluvani siihen sukuun niin minulla olisi vain ulkopuolinen olo. Ja tietenkin tässä tilassa haluaisin jonkun tuekseni koska se päivä tulee olemaan henkisesti erittäin raskas. Muistot tulvivat mieleen jo nyt kun kirjoitan aiheesta.