maanantai 5. lokakuuta 2015

Itkua ja naurua

Viime kerrasta onkin taas vierähtänyt aikaa. Paineita seurailin viikon ajan ja ne olivat kunnossa, siitä huolimatta jouduin olemaan pari päivää töistä pois koska kärsin kovasta päänsärystä ja pahoinvoinnista. Päivä meni ihan sohvalla maaten, niin paha olo oli. Tulipahan se tämän raskauden ensimmäinen pöntön halailukin koettua. Tämän episodin jälkeen onkin ollut ihan hyvä olo ja ruokakin on alkanut maistumaan. Turvotukseen ja ruuansulatusvaivoihin aloin syömään Activia-jogurttia ja sekin vaiva on nyt helpottanut, että ei ne mainokset ihan puppua ole.

Viime viikkoon mahtui myös juhlaa, työpaikkani täytti 1-vuotta ja sitä juhlittiin niin asiakkaiden kuin työntekijöidenkin kesken. Itse sain olla organisoimassa molempia juhlia ja hauskaa oli. Olimme työporukalla vuokranneet saunatilat ja tilanneet sinne ruuat, sauna oli lämmin ja mässyä riitti, itse kun en voinut juoda niin keskityin syömiseen :D Naurettua tuli niin että vedet valui silmistä, tosin meidän poppoolla on aina hauskaa, oli arki tai juhla.

Samana päivänä kun oli nuo henkilökunnan juhlat, sain aamulla tiedon että vaarini on nukkunut pois. Olin pienenä vaarin tyttö ja juuri vaari on minut opettanut uimaan ja ajamaan pyörällä. Aikuisiällä yhteydenpito on jäänyt, eikä vaaria tullut käytyä katsomassa pitkään aikaan. Huonoa omaatuntoa poden tästä, mutta turha se on enää itkeä kun maito on maassa. Muutenkaan en ole isän puolen suvun kanssa tekemisissä ollut vuosiin. Isään välit menivät 4 vuotta sitten, sain tarpeekseni yli 20-vuotta katseltuani sitä ryyppäämistä ja itsesääliä. Edes lapseni ei ole tavannut tätä biologista vaariaan, vaan pitää minun isäpuoltani vaarina ja näin asia tulee olemaan myös tämän oisen lapsen kohdalla. Itselläni on lapsena ollut ihana vaari joka on jaksanut touhuta kanssani kaikkea, joten halusin että myös omilla lapsillani on sellainen vaari ja isäpuoleni on tämän tehtävän täyttänyt oikein hyvin. Nyt mietin että millä kokoonpanolla menemme oman vaarini hautajaisiin, koska en haluaisi että lapseni edelleenkään tapaa biologista vaariaan ja alkaa tästä kyselemään. En kuitenkaan haluaisi mennä ihan yksinkään, koska en koe kuuluvani siihen sukuun niin minulla olisi vain ulkopuolinen olo. Ja tietenkin tässä tilassa haluaisin jonkun tuekseni koska se päivä tulee olemaan henkisesti erittäin raskas. Muistot tulvivat mieleen jo nyt kun kirjoitan aiheesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti