Yksinäisyys

Aika pitkään jo on ollut sellainen tunne, että ihmiset ympäriltä on hävinnyt johonkin. En tiedä johtuuko se tästä itsetutkiskelustani vai mistä. Kun mies on päivät töissä ja minä lasten kanssa kotona niin tuntuu välillä kovin yksinäiseltä. Sitten kun olen yksin niin ajatukset alkavat laukata päässäni ja muotoutua taas aivan ihmelliseksi ja silloin taas alkaa huono itsetunto nostaa päätään. Mietin toistuvasti yksin ollessani sitä etten kelpaa, en ole tarpeeksi hyvä, että ihmiset ympäriltä katoaa koska minä teen jotain väärin. Toisaalta tiedostan kyllä etten ole tehnyt mitään väärin, mutta ajatukset kun ei suostu tottelemaan järkeä.

Toisaalta nautin suunnattomasti tästä kotona olemisesta ja poikien kanssa ajan viettämisestä, mutta sitten toisaalta odotan jo töihin paluuta etten olisi niin kovin yksinäinen. Saisi edes 8 tuntia päivässä viettää aikaa aikuisessa seurassa, vaikkakin töitä tehden.
Nyt tilanne helpottaa kun mies jää lomalle 4 viikoksi, mutta silti mietin jo etukäteen miten taas selviän sen jälkeen. Tulee syksy ja pimeää ja märkää, eli oikein hyvä syy jäädä taas kotiin neljän seinän sisään. Vaikka kai se pitäisi hetkessä elää ja nauttia näistä neljästä loma viikosta täysillä.
On meillä toki kivoja suunnitelmia joita jo innolla odotan, mökkeilyä ja Puuhamaa reissua ym.

Onhan tähän yksinäisyyteen toki monia ihan järkeviäkin selityksiä, kuten kesä; monilla on omia menojaan ja työssä käyvät ihmiset toki haluavat ottaa kesälomastaan kaiken irti. Onhan tämä äitiyslomalla olo toki varmaan aina jollain tasolla yksinäistä, kun muut ihmiset käyvät töissä ja itse olla möllöttää kotona kaiket päivät, ulkoilua lukuun ottamatta. Mutta jotenkin se tuntuu nyt niin korostuneen kun itsellä on niin paljon asioita mielessä ja olisihan se kiva että olisi edes joku tukemassa, tällä hetkellä ainoa tuki tuntuu olevan oma mieheni.
Onkohan tämä nyt niitä tilanteita joista sanotaan, että "hädässä ystävä tunnetaan"? Melkein tuntuu että viime aikoina tästä blogista on tullut mun paras ystävä, tännehän mä avaudun aina kun siltä tuntuu. Olisihan sitä itsekin voinut olla aktiivisempi ja kysellä kuulumisia, vaan kun en halua häiritä ihmisiä heidän lomallaan. Toisinaan kun tuntuu muutenkin että saa itse olla useammin se aktiivinen osapuoli.

Toivon ettei kukaan tätä ota henkilökohtaisesti, koska en kirjoita tätä ajattelen vain yhtä ihmistä vaan useampia ihmisiä elämässäni. Tällä hetkellä kun minun on aika vaikea yleensäkin liikkua kotoa kahden lapsen kanssa mihinkään ilman autoa, niin huomaa että eipä kukaan mukaan liiku tähän suuntaan. Eli olenko sitten ollut aina myös se joka liikkuu?

Uusien ihmissuhteiden luominenkin voisi tuoda vaihtelua tähän elämään, vaan kun olen siinäkin niin kovin huono, en ole sellainen joka alkaa leikkipuistossa vain juttelemaan vieraille ihmisille. Onhan mulla onneksi nuo mamikset, joiden kanssa tulee melkein viikottain kahviteltua :)

Nyt otan kuitenkin valoisamman asenteen, enää neljä tuntia ja miehellä alkaa loma! Ja todellakin nautin näistä neljästä viikosta täysillä! Ja toivottavasti seuraavat postaukset liittyy kesän menoihin, eikä näihin iänikuisiin valituksiin :D